Saiskos luvan?

Kroppa trimmiin ja askeleet lavakuntoon

Tässä alkaa olla jo kiire, jos aikoo saada lautavatsansa ja muskelinsa vetovoimaiseen kuntoon ennen juhannusta. Pitää aloittaa ensin selän notkistamisesta, jotta yltää taivutuksessa sormet edes polviin. Juhannustansseja silmällä pitäen olen jo viheltäen tapaillut 'hiljaa yössä' kappaleen sointuja. Siitä se kesä tulee.

 

Mellastavat lavatanssit ovat kautta aikojen olleet porvaristolle ja yläluokalle katsomisen arvoista huvia. Ahdasmieliset pääsevät harmistumaan rahvaan synnillisistä menoista ja tuntevat olevansa selkeästi parempaa ihmisrotua höristellessään korviaan klassisen musiikin perään. On ymmärrettävää, että kilometrien päästä kuuluva haitarimusiikki häiritsee herkkäkorvaisia paljon enemmän kuin pauhaava orkesterijytä oopperassa.

 

Jos kuitenkin on vaarana, että vaimon painostuksesta ja konjamiinin rohkaisemana kesähuvilalta eksyy paikallisen vpk:n järjestämiin juhannuskarkeloihin, niin erilaisten ahdistustilojen välttämiseksi on syytä jo tässä vaiheessa vuotta hankkiutua tanssin pikakursseille. Karskille suomalaiselle luomukävely lavalla pitäisi kyllä riittää, mutta nuo television tanssiohjelmat ovat saattaneet nakertaa miehistä itseluottamusta siinä määrin, että lavalla tulee vilkuiltua, miten se naapuri siinä taivuttelee.

 

Moraalia on muokattu ja tuotettu erilaisten muotivirtausten avulla, jotta ihmisten tunnetiloja ja fantasioita voidaan ruokkia ja samalla vähän rahastaakin siinä sivussa. Tilaisuuksien järjestäjät ja miksei myös tanssin opettajat ovat avainasemassa kansan moraalin ylläpitämisessä ja murentamisessa. Hyvän maun mukaisia glamourisia käytösvinkkejä huippuohjaajiksi julistautuneet opettajat jakavat 'lähes' ilmaiseksi tanssilavoille haaveileville. Jos pedagogeja uskoo, niin rakkauden, intohimon ja eroottisten harrastusten harjoittaminen käy lavatanssin kautta. Esivaiheena sillä on ehdoton hegemonia näissä asioissa. Tässä on hyvä muistuttaa, että virallisesti hyväksyttävän heteroseksuaalisen rakkauskoodin kirjoittivat uusiksi ennen muuta ranskalaiset tanssiopettajat viime vuosisadan alussa.

 

Virtuooseja löytyy niin tanssiravintoloista kuin -lavoilta. Sosiaalitansseissa nämä virtuoosit tahtovat aiheuttaa tavalliselle tallaajalle jännitteitä, ahdistusta ja poikkeuksellisesti joskus myös aistillista hurmaa. Tämä lisää mukavasti myyntiä buffetin puolella. Lavatanssi on kuitenkin maaperä, johon romanttisuuden siemenet on kautta sukupovien kylvetty ja näyttää kylvö kantaneen myös hedelmää eikä pelkästään halla ole ollut asialla.

 

PS. Näin kunnallisvaalien alla ehdokkaiden kannattaa hakeutua tanssipaikoille, siellä tanssin lomassa voi jutella kaikenlaisia asioita ja tehdä itseään tykö.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Seppo Hildén

Jaahas, Jaakko virittelee itseään jo juhannustanssitunnelmiin.

Minulta kun tuo valssi ei oikein luonnistu, ja tanssikoulukin loppui kesken ensimmäisellä käynnillä, niin harvoin eksyn lavatansseihin.

Tai no, sanotaan suoraan, en koskaan.

Mutta tähän loppuun yksi vitsi:
Mies pääsi tansseista saatolle ja saatettuaan naisen kotiovelle sanoi, että nyt jos et kutsu sisälle ja anna, käy kun Kälviällä. No nainen hätäpäissään laski miehen sisälle ja siitä suoraan makuuhuoneeseen. Hommien jälkeen nainen kysyi varovasti, että mitenkäs siellä Kälviällä sitten kävi. Mies vastasi rauhallisesti, että silloin en saanut.

Käyttäjän kaminiitto kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Puolittaista

Näin saamapuolelle jäänenä lisäisin tähän korkeajännityssarjaan kuuluvan lähes tositarinan kaveruksisten Jaskan ja Kallen tanssiseikkailuista.

Ujo ja vähäpuheinen Jaska tanssilavan seinää pystyssä pidettyään aina viimeisten valssien lähestymiseen asti oli iskenyt silmänsä tuhtiin puolituttuun kaunottareen ja pisti verbaaliakrobaattisen Kallen puolestaan esittämään saattoehdotuksensa. Kun puhemies palasi takaisin, Jaska jännityksestä kankeana kysymään: "No, mitä sanoi, lupasiko?" Tähän Kalle kiemurrellen, että hänen mielestään kaunotar puolittain lupasi, kun sanoi, että Jaska haistakoon pitkän ****n, minä en lähde sen kanssa mihinkään.

Puheenaiheeseen liittyvää