Saiskos luvan?

Mitä tanssijan mielessä liikkuu?

 

Tanssipaikoilla on hyvin usein aluksi tanssinopetusta, joka sisältyy lipun hintaan. Kun aloittelija tulee ensi kertaa suurin toivein tanssikurssille ja näkee kuinka varttuneemmat tekevät hienoja kuviosarjoja, niin hän mielessään ajattelee, että jos vielä joskus osaisi noin hienosti tanssia.

 

Menee vuosi ja tämä innokas ja nyt osaava tanssija katselee huippuluokan kopteroijia ja huokaa, jospa vielä joskus osaisi tanssia tuolla tavalla.

 

Kolmen vuoden kuluttua tästä tanssija huomaa olevansa huippuosaaja jopa kilpapuolella. Hän näkee kuinka eräs vasta-alkaja tulee tanssipaikalla empien sisään ja ottaa arastellen tanssiotteen ja horjuvat ensi askeleensa. Tällöin huippuosaaja huokaa ja mielessään sanoo, että jospa vielä osaisi tanssia tuolla intohimolla.

 

Erkki Piirto on laulussaan Flikkaan polska varsin syvällisesti pohtinut tanssipaikan sosiaalisia näkökulmia. Tässä pari ensimmäistä säettä, jotka kirjoitin muistiin Maikki Metsäkedon hyräillessä niitä pyynnöstäni 21.2.2012 meillä pistäytyessään. Pahoittelen pohjanmaan murteen osaamattomuuttani.

 

1. :,: Mitä ne tuollaasetkin

plaattialla tekkee,

kyllähän sinne paremmatki tuppii :,:

Kun ne sitten vielä

hyppelöövätki

kuin isoäiren vanha puolarukki.

 

2. :,: Kyllä ne muaki sinne

hyppelemähän veis'

jos ne tietäis' että mull' on lehmä. :,:

Vaan kun eivät tierä,

niin ei myöskään vierä,

pahaakos sen lehmällisen kerjää.

 

3. .. 4.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Entä mitäs tanssinopettajan mielessä liikkuu?

Käyttäjän kaminiitto kuva

Valtakunnan tasolla on vuosikymmeniä vaikuttanut ja neuvoa antanut eräs tietty opetussuunta, jonka mukaan opettajan pitää olla jokseenkin ylimielinen ja osoittaa vitsikkyyttään ja fiksuuttaan vinoilemalla varsinkin naispuolisille opetettaville. Moni daami on kyyneleet silmissä poistunut tanssitunnilta kesken kaiken eikä ole takaisin tullut. Tämä aikakausi alkaa olla auttamatta taakse jäänyttä elämää.

Varmaan olen täysin väärässä, kun minulle on tullut sellainen mielikuva, että mitä korkeammalla on kilpatanssipuolella ollut, kun on aloittanut opettajan uransa, sitä kriittisemmin hän suhtautuu opetettaviinsa. Ehkä hänen omalle kohdalleen sattuneet tiukatkin palautteet matkan varrelta ovat turhina painolasteina.

Kuitenkin sanoisin, että nykyään erityisesti nuorempi opettajapolvi suhtautuu äärettömän positiivisesti opetettaviinsa. Tästä oli hyvänä esimerkkinä tv:ssä jokin aika sitten pyörinyt tanssiohjelma, enkä nyt tarkoita tuomareiden käsikirjoitusten mukaista inhoilua.

Itselläni on ollut hyvä tuuri sen suhteen, että kaikki ne, joiden opetusta olen saanut nauttia, ovat panneet pääpainon tanssin innostuksen sytyttämiseen ja ylläpitämiseen. Eräs pitkäaikaisemmista opettajistani on innostanut mm. Eduskunnan tanssikerholaisia lavatanssikulttuurin ymmärtämiseen ja siitä nauttimiseen.

Kun innostus syttyy, itselle sopivat askeleet kyllä löytyvät. Tanssia voi miten tahansa ja mihin tahansa musiikkiin. Tärkeää on varoa, ettei jätä kättään valssin väliin eikä saa tangosta päähänsä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja