Elämäni soittolista

Musiikki herättää muistoja jopa vahvemmin kuin vanhat valokuvat. Helsingin yliopiston dosentti Minna Huotilainen sanoo, että musiikin ja muistojen vahvaa yhteyttä hyödynnetään musiikkiterapiassa ”turvariepuna”, kun puretaan ahdistavia ja hämmentäviä tunteita. Ihmiset terapoivat itseään jatkuvasti musiikilla.

Hyvä musiikki panee mielemme kuvittelemaan liikettä eli hytkymään ja naputtamaan jalkaa tai sormea, koska musiikki stimuloi koordinaation ja liikkeen ajoitukseen liittyviä aivoalueita. Musiikki on ihmisen varhaisinta kommunikaatiota, ehkä puhettakin varhaisempaa, se säätelee primitiivisiä tunteita. Mielimusiikki toimii aivojen rajuna ärsykkeenä, aktivoijana ja virittäjänä.

Musiikkimakuun vaikuttaa merkittävästi se, millaiseen äänimaailmaan ihminen syntyy. Lapselle on turha yrittää syöttää ”kehittävää” musiikkia, sillä lapsi vaistoaa tarkasti, mistä musiikista vanhemmat tykkäävät aidosti. Musiikkimaku voi silti kehittyä paljonkin kuuntelemalla. Musiikkilajeja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Ei siis ole pakko kuunnella Mozartia. Musiikkikulttuurin näkökulmasta hyvä musiikki on luovaa ja kekseliästä. Yksilön näkökulmasta hyvä musiikki on sitä, mistä hän nauttii.

Edellä olevat ajatukset olen poiminut Terhi Hautamäen kirjoituksesta Evita-lehden no. 4, huhtikuu 2011 sivulla 54: ”Elämäni soittolista”. Lavatanssin harrastajana korostaisin vielä enemmän tanssin ja musiikin yhteenkuuluvuutta. Ainakin antiikin kreikassa musiikista, tanssista ja laulusta käytettiin samaa sanaa. Terpsícore oli sen jumalatar tarkoittaen sanana: se joka valaisee sydäntä ja tekee sen olon mukavaksi. Ihminen kaipaa sellaista kulttuuria, jota pääsee itse tekemään.

Keskivertosuomalaiselle tanssilava on se näyttämö, jossa itse kukin pääsee tyydyttämään esiintymistarvettaan. Pitää kuitenkin muistaa taiteilijan kultainen nyrkkisääntö, ettei näyttämöllä saa esiintyä. Taiteilija, joka esiintyy ei nouse koskaan suuruuteen. Lavatanssi on vuoropuhelua tanssipartnerin kanssa. Jos siinä yrittää esiintyä muulle tanssiväelle, niin lopputuloksen voi helposti arvata. Tässä on samoja piirteitä kuin itseään kehuvissa hölösuisissa kavereissa, ei niiden seuraa kaipaa. He kehuvat itseään sellaisella höökillä, ettei toiset ehdi siihen väliin kehua ollenkaan itseään. Eihän siitä sellaisesta mitään tule.

Maassa on satoja tuhansia, joiden terveyden ja elämisen tasoa parantaisi ravaaminen lavatansseissa. Yhteiskunnan ja tiettyjen piirien kannalta on tärkeää, ettei sairauksia maasta hävitetä, vaan että niitä hoidetaan. Näin tietyt tuottoisat liiketoiminnat ja suuri paarialuokka maassa säilyvät. Esimerkiksi tupakointi ja viinajuonti ovat mielisairauksia, tarkemmin sanottuna reaktioita lamaannuttavasta pelosta. Siksipä ne ovat sodan ja henkilökohtaisen laman oloissa niin suosittuja.

Lavatanssi on sylikkäin tapahtuvaa liikettä. Miehen ja naisen välistä vartaloiden avulla tapahtuvaa keskustelua ohjaa lähes synkkä ja ikävöivä musiikki. 'Keskustelun' aiheena on intohimo, joka ei voi koskaan täyttyä. Se on makeaa surua. Tanssin aikana kaksi toisilleen vierasti tulee yhdeksi. Kaksi toisilleen vierasta saavat kuvitelmissaan kokea olevansa yksi kokonaisuus. Onko se tämä kaipaus, joka loppujen lopuksi tekee tanssista romanttisen. Vastakkaisen sukupuolen kaipaus ei ole pelkästään seksin puutteesta johtuvaa, vaikka siihen usein liittyy seksistä unelmointia. Kaipaamme sellaista, jonka tajuamme vastakkaiseksi ja jonka kanssa voisimme muodostaa kokonaisuuden. Kuten kemiassa on opetettu, vastakkaisen varauksen omaavat ionit yhtyvät yhdeksi molekyyliksi.